7. elokuuta 2013

Elämänasenteesta

Kävin pari päivää sitten opettamassa iäkkäälle sukulaiselleni, miten hän voi lainata kirjastosta e-kirjoja. Ne ovat uusi palvelu täällä päin, ja täti halusi päästä kokeilemaan. Asensin tarvittavan ohjelman ja näytin kahdesti, miten kirjoja lainataan. Tunnukset hän oli hakenut kirjastosta jo aikaisemmin. Hän vakuutti osaavansa seuraavalla kerralla itse.

Jatkoin matkaa seuraavan, suunnilleen samanikäisen sukulaisen luo. Yritin selittää hänelle, mitä olin juuri toiselle opettanut: e-kirja, siis sähkökirja, siis sähköinen kirja, tai siis ikään kuin kirja, jota voi lukea tietokoneen ruudulta. Viimeinen selitys meni ehkä jollain tavalla perille.

Jäin miettimään, miten paljon asenteella on vaikutusta siihen, millaista ihmisen elämä on. Toinen näistä kahdesta kysyi jokunen vuosi sitten, onko internet vähän niin kuin teksti-tv. Toinen tekee sukututkimusta tietokoneen avulla, käyttää Google+:aa, maksaa e-laskut verkkopankissa, tulostaa joulukortit itse ottamistaan kuvista ja nyt siis lainaa myös e-kirjoja. Eikä tässä erossa ole kyse ikäerosta – sitäkin on, mutta ei merkittävästi.

Ajattelin myös sitä, miten paljon maailma onkaan muuttunut. Vanhempi näistä kahdesta on syntynyt vuonna 1924: Suomi oli seitsemänvuotias, maailma aika erilainen kuin nyt. 89 vuoden aikana kaikki on mullistunut, ja valtaosa suurista kehitysaskeleista on otettu viime vuosikymmeninä hurjan nopeaan tahtiin.

Jotenkin on vaikea kuvitella, että mitään niin paljon maailmaa muuttavaa tapahtuisi minun elinikänäni kuin heidän elinikänään on tapahtunut. Heidän on pitänyt oppia valtavasti uutta. Onneksi toinen heistä osoittaa esimerkillään, ettei sekään määrä ole ollut mahdoton.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti