Sähkötupakointia

Muutama kaverini on vaihtanut tavallisen tupakan sähköversioon. Mietin asiaa pitkään, ja ajattelin ensin, että eihän siinä ole mitään järkeä. Miksi sitten tupakoida ollenkaan? Lopulta kävi kuitenkin niin, että päätin testata ihan itse.

Sähkötupakkani saapui suomalaisesta verkkokaupasta Espanjasta viime viikolla. Suomessahan saa myydä itse laitteita mutta ei nikotiinia sisältäviä nesteitä. Nesteet taas saa tilata ETA-alueelta, mutta sen ulkopuolelta tilaaminen on lääkeainerikkomus. Monimutkaista.

Tupakointi väheni heti huomattavasti. Lauantaina olin viihteellä ja poltin koko askin, mutta silloin en juuri käyttänyt sähköversiota. Tähän asti olen polttanut yleensä kymmenisen askia viikossa. Eilen oli ensimmäinen päivä, etten polttanut ollenkaan normaalia tupakkaa.

Tilasin monenlaisia nesteitä, joista suosikkini on tähän mennessä sitrus. Jos nikotiini voi maistua hyvälle ja haista ei-millekään, miksipä en vaihtaisi sähköön. En tosin usko, että luovun tupakasta kokonaan, eikä se varsinaisesti edes ollut tämän sähkötupakkakokeilun tarkoitus. Lähinnä olen kyllästynyt siihen, että tupakan haju on mukanani aina ja kaikkialla ja varsinkin kotonani, vaikka tupakoin parvekkeella.

Sähkötupakan paras puoli onkin se, että sitä voi imeä sisällä. Kyllä se ehkä jollekin tuoksuu, mutta ei se pahalle haise. Höyry on vesihöyryä, joten se haihtuu ihan hetkessä.

Aarteenmetsästystä

Harrastin urbaania aarteenmetsästystä. Koska olen kotoisin pohjoisesta, missä mikään ei kasva, olen aivan fiiliksissä siitä, mitä kaikkea Tampereen korkeuksilla on pitkin puistoja.

Nämä kaunokaiset keräsin Finlaysonin tallipihalta. Siellä pitäisi Tampereen satokartan mukaan olla myös luumupuita, mutta joko niissä ei ollut luumuja tai sitten iltahämärissä missasin ne. Voi tietty olla myös, että olen väärään aikaan syksystä liikkeellä. En ole ikinä nähnyt luumupuuta enkä etukäteen googlannut, miltä sen pitäisi näyttää. Katselin myös paria karttaan merkattua herukkapaikkaa, mutta niiden aika taitaa olla ohi. 

Tallipihan eteläpäähän jäi omppuja - jos olet pitkä, mene poimimaan. Niitä on nimittäin aika korkealla. 

Neljän seinän sisällä

Tulin tosiaan Tampereelle, mutta enpä ole paljon Tamperetta nähnyt. Maanantai meni yöjunan aiheuttamaa univelkaa nukkuessa. En koskaan ota makuupaikkaa vaikka matkustankin useimmiten Rovaniemi-Tampere-väliä, joka tietysti on pitkähkö. Syy on yksikertaisesti hinta: makuupaikka lähes tuplaa opiskelijalipun hinnan.

Tiistaina lähdin hakemaan matkalaukkua, jonka laitoin tulemaan tänne Matkahuollossa. Olin pihi (taas) ja ajattelin, että kyllä minä riuskana naisena selviän bussilla kotiin, en tilaa taksia. Kun kävelin bussipysäkiltä kotiin - matkaa on puoli kilsaa - muistin, että olin aamulla napannut Buranan selkäkipuun ennen liikkeelle lähtöä aamulla. Laukkua perässä vetäessäni selkä alkoi tosissaan muistuttaa itsestään. 

Tässä vaiheessa on varmaan arvattavissa, miten kävi. Pahimmillaan kaikki liikkuminen, oli se sitten kyljen kääntämistä sängyssä tai tupakalle raahautumista, kävi tosi kipeää. Eilen hain YTHS:ltä läjän reseptejä ja kunnon lääkkeillä nyt tuntuu jo helpottavan. Luojan kiitos, koska kohta multa olisi seonnut pää. 

On niin hankalaa, kun ei pysty tekemään yhtään mitään. Tänä aamuna herätessäni iloitsin siitä, että saattaisin pystyä seisomaan tänään niin kauan että saisin tiskattua. 

Onneksi kävin tiistaina matkalaukunhakureissulla kirjakaupassa. On edes jotenkin kulunut kaikki tämä aika, joka olisi pitänyt käyttää gradun tekemiseen. Tuossa kuvassa ovat Sookie Stackhouse -sarjan seitsemäs ja kahdeksas osa. Pokkareina, niin kuin suuri osa kirjoistani on. Kirjoista voisinkin kirjoittaa joskus myöhemmin.