Perustin tämän blogin osittain siksi, että saisin kirjoittaa muutakin kuin gradua. No, en näköjään ehdi, ainakaan kovin usein. Tai ehkä ehtisinkin, mutta epäsosiaalisessa elämässäni kotiin linnoittautuneena ei tapahdu mitään, mistä kirjoittaa. Paitsi gradu.
Gradusta on tehty jotakin suurta, kamalaa ja pelottavaa, jota ei saa koskaan valmiiksi ainakaan ilman epäinhimillistä työmäärää ja josta valmistuminen jää roikkumaan ainakin seuraaviksi kymmeneksi vuodeksi, jos yleensäkään valmistut, koska gradu. No ei pidä paikkaansa.
Gradun kirjoittaminen on oikeastaan kohtuullinen työ, yksi työtehtävä, jollaisia tässä elämässä aina välillä tulee vastaan, etenkin jos opiskelee tai on töissä. Ymmärrän, että minulla on etulyöntiasema verrattuna moniin opiskelijoihin siinä mielessä, että tekstin tuottaminen itsessään on minulle helppoa. Kirjoitan oikeakielistä tekstiä nopeimmillani sivun pari tunnissa – sitä tahtia koko noin 70-sivuiseen työhön menee viikon tai kahden työtunnit. Kohtuuton työmäärä? No ei ole! Vaikka vanhanaikaisen akateemisen maailman arvostajat vetäisivät herneen nenään, sanon silläkin uhalla: gradun tekeminen ei ole juurikaan suurempi työ kuin ammattikorkeakoulun opinnäytetyön. Suurin ero on opintopisteissä, joita opparista ei saa yhtä paljon kuin gradusta.
Minulle itselleni suurin haaste on itseni potkiminen liikkeelle ja hommiin. Parhaiten se onnistuu, kun avaan läppärin jo aamukahvia juodessani. Mulle ei sovi kasista neljään -työrytmi, tai en ainakaan tykkää siitä, ja jos kerran saan valita, teen hommat omaan tahtiini. Se tarkoittaa, että gradupäivä alkaa, kun heräilen kymmenen ja puolenpäivän välillä. Gradupäivän päättää Salkkarit, jonka aikana riisun aivot ja heitän ne narikkaan. Aina näin ei käy: esimerkiksi eilen oli sunnuntai, joten tavallinen Salkkarit-rytmitys ei toiminut ja jatkoin töitä vielä puoli yksitoista illalla. Tämä ei todellakaan tarkoita, että tekisin kahdeksan tai kymmenen tunnin työpäivän, vaan teen hommia aina pari tuntia, sitten jotain muuta hetken, ja sitten palaan taas gradun pariin. Ihme kyllä työn aloittaminen samana päivänä kolmannen tai neljännen kerran on henkisesti helpompaa kuin aamun ensimmäisellä kerralla.
Luulen, että gradu yhdistyy ihmisten elämässä sellaiseen vaiheeseen, jossa se joutuu syntipukiksi, vaikka ongelmat eivät ole sen syytä. Gradu on yleensä käännekohta siinä mielessä, että sen tehtyään pitäisi valmistua, kasvaa aikuiseksi, mennä töihin ja niin edelleen. Jos itsenäistymiseen ja aikuistumiseen ei ole halua, on helppo syyttää kesken jäänyttä gradua.
Ikä kenties siis suojaa minua tässä asiassa. Kasvoin nimittäin aikuiseksi jo kerran, ja siitä on tovi aikaa. Sittemmin olen heittäytynyt jälleen vähän vähemmän keski-ikäiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti