Tiistaina lähdin hakemaan matkalaukkua, jonka laitoin tulemaan tänne Matkahuollossa. Olin pihi (taas) ja ajattelin, että kyllä minä riuskana naisena selviän bussilla kotiin, en tilaa taksia. Kun kävelin bussipysäkiltä kotiin - matkaa on puoli kilsaa - muistin, että olin aamulla napannut Buranan selkäkipuun ennen liikkeelle lähtöä aamulla. Laukkua perässä vetäessäni selkä alkoi tosissaan muistuttaa itsestään.
Tässä vaiheessa on varmaan arvattavissa, miten kävi. Pahimmillaan kaikki liikkuminen, oli se sitten kyljen kääntämistä sängyssä tai tupakalle raahautumista, kävi tosi kipeää. Eilen hain YTHS:ltä läjän reseptejä ja kunnon lääkkeillä nyt tuntuu jo helpottavan. Luojan kiitos, koska kohta multa olisi seonnut pää.
On niin hankalaa, kun ei pysty tekemään yhtään mitään. Tänä aamuna herätessäni iloitsin siitä, että saattaisin pystyä seisomaan tänään niin kauan että saisin tiskattua.
Onneksi kävin tiistaina matkalaukunhakureissulla kirjakaupassa. On edes jotenkin kulunut kaikki tämä aika, joka olisi pitänyt käyttää gradun tekemiseen. Tuossa kuvassa ovat Sookie Stackhouse -sarjan seitsemäs ja kahdeksas osa. Pokkareina, niin kuin suuri osa kirjoistani on. Kirjoista voisinkin kirjoittaa joskus myöhemmin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti